Kylläpä tätä taas jaksetaan. Koko homma myytiin helsinkiläisille aivan väärin. Yksikään koululainen ei olisi pannut pahakseen jos asiaa olisi kutsuttu vaikka "viikottainen pinaattilettupäivä" -nimellä.
Tämän lisäksi tekstissä vielä todetaan, että pojat käyvät lähipizzeerioissa syömässä mielummin kuin koulun ruokalassa. Ensinnäkin peruskouluissa koulun alueelta ei saa poistua koulun aikana eli kukaan ei saa lähteä syömään mihinkään muualle. Usein myös vanhemmat haluavat, että lapsien syömistä pidetään silmällä, että he varmana syövät jotain koulupäivän aikana. Harvemmin on yläkoululaisella rahaa käydä lähipizzeeriassa jatkuvaan ellei kotoota sitä vanhemmiltaan saa eli kotonakin voitaisiin pitää huolta siitä terveellisen ruokavalion ymmärtämisestä.

Usein vielä lukiolaiset, eteenkin pojat, ovat jo tajunneet että koulu tarjoaa ilmaista ruokaa ja tulevat usein syömään lukulomallakin koululle. Tytöt tuntuvat olevan nirsompia tämän suhteen, mutta pojille kyllä kelpaa ruoka keskellä päivää.

Mietin kasvisruokapäivää koulu ruokalassa muutama viikko sitten. Menu seuraavalle päivälle näkyy koulun seinällä: porkkanalättyjä. Seuraavana päivänä juuri ennen yhtätoista alkaa luokassa kitinä, että päästä jo syömään, on porkkanalättyjä ja ne menevät aina niin nopeasti.

Kukaan ei valita, koulun pinaattikeitto ja porkkanalätyt näyttävät kelpaavan hyvin.
 

Tänään taas tulin pettyneeksi heihin. Anteeksi nyt yleistys jos se loukkasi jotakuta, mutta niinhän se on että yksi mätä omena pilaa mehun kaikilta muilta.

Kävelin tänään kampin keskuksen ohi kun olin menossa käymään Hobby Pointissa. Kampin luona huomasin lumessa leikkivän noin 11-vuotiaan pojan. Ainoa syy miksi huomasin hänet oli se, koska hän heitteli lumipalloja maahan ja olin itse karjunut koko päivän koulussa oppilaille että lakatkaa heittelemästä lumipalloja.

Kävin asioillani ja palasin samaa reittiä. Poika oli edelleen samassa paikassa paisti nyt hän näytti jo itkevän. Kysyin pojalta mikä hätänä kun hän näytti siltä että selkeästi odottaisi jotakuta. Poika ei osannut suomea mutta puhui kllä täydellistä englantia ja kertoi odottavansa äitiään. Äiti oli kuulema mennyt bisnestapaamiseen ja kulkisi kampin pelikaupan ohi ja ottaisi pojan mukaansa matkalla kotiin. Poika vain kertoi tulleensa paikalle jo puoli viisi ja kello oli kuitenkin jo lähempänä seitsemää.

Juttelin siinä hetken pojan kanssa, että eikö hän haluaisi mennä sisäälle lämmittelemään kun ulkona satoi lunta ja oli muutenkin märkää. Poika kuitenkin pelkäsi että äiti ei sitten löyd häntä, koska äidin oli tarkoitus hakea poika siitä pelikaupan edestä. Hetken siinä juteltua poika kertoikin että äiti jättää hänet usein kyseiseen pelikauppaan kun hänen täytyy mennä töihin. Pelikaupan piti olla auki kahdeksaan mutta se olikin mennyt kiinni jo kuudelta. Pojalla ei ollut kännykkää eikä hän tiennyt äitinsä numeroa. Hän myös sanoi että osaisi kyllä mennä kotiin mutta hänellä ei ollut kotiavainta.  Vielä hetken juteltuamme sain pojan lähtemään sisäpuolelle odottamaan äitiään, koska pelikaupalla oli sielläkin sisäänkäynti ja poika vaikutti tyytyväisemmältä tajutessaan että voi odottaa sielläkin. Itse jouduin tässä vaiheessa lähteä pois.

Kuitenkin pistipä tämäkin kohtaaminen taas miettimään sitä että missä ihmeen vaiheessa pelit ovat korvanneet aidon ihmiskontaktin ja ryhtyneet lapsenvahdeiksi? Kuinka joku voi jättää lapsensa toistuvasti pelikaupan hoitoon ja mennä itse töihin?

Tämä ei valitettavasti ole ensimmäinen esimerkki tälläisistä tapauksista. Muutama vuosi sitten ollessani koulussa töissä ihmettelin kun yksi oppilas oli aina levoton ja väsynyt eikä ikinä saanut kotona tehtyä läksyjä. Oppilas kertoi viettänsä päivän koulussa ja iltapäiväkerhossa ja kun äiti tuli hakemaan niin lapsi ja hänen veljensä olivat aina eri lapsiparkissa muutaman tunnin, usein elixian koska äidin piti päästä käymään salilla. Tyttö tiesi tarkkaan millainen lapsiparkki missäkin oli, oli sitten kyseessä sello, ikea tai elixia. Äiti viel piti tytölle puhuttelua että miksi tyttö ei tee lapsiparkissa ollessaan läksyjä vaan jättää ne iltaan kotiin tehtäväksi jossa äiti ei ehdi auttaa. Halusin tällöin huutaa äidille että herää ihminen, mutta en voinut, sillä mikä minä olin neuvomaan häntä oman lapsensa kanssa...

Mikä siis neuvoksi enää jos pelit ja leikkipaikat ovat korvanneet oikeat ihmiskontaktit. Ehkä tulevaisuudessa lapsenhoitajatkin ovat netin välityksellä keskusteluyhteydessä olevia henkilöitä, joita ei koskaan oikeasti tapaa. Ehkä nämäkin tapaukset ovat osoituksia siitä, että oikeasti nuorisotaloille olisi kysyntää ja iltapäivätoimintaa tulisi laajentaa muillekin kuin vain peruskoulun ekalle luokalle. Näitä odotellessani, olen onnellinen siitä ettei minulla ole omia lapsia, muuten joutuisin kuitenkin tekemisiin muiden vanhempien kanssa...

Aloitin opintoni 2004 eli olen nyt ollut reilu kuusi vuotta opiskelijana. Viimeisin vuosi on ollut itselleni välivuosi opinnoista ja olen saanut suoritettua vuoden aikana ainoastaan 7 opintopistettä. Vuoden aikana pääsi kokemaan kaikkea; sai kirjoittaa kannanottoja, järjestää mielenosoituksia, osallistua pitkiin palavereihin, neuvotella asioita, edustaa opiskelijoita ja oikeasti uskoa siihen mitä oli tekemässä eli tehdä maailmasta parempi paikka. Pääsin vuoden aikana myös juomaan vappuskumppaa presidentin luona, syömään elämäni parhaat ruoat Helsingin kaupunginjohtajan virka-asunnolla, sitsaamaan Helsingin yliopiston kanslerin luona, keskustelemaan sosiaallisen median asemasta Yliopiston hallituksen puheenjohtajan kanssa sekä keskustelemaan opiskelijoiden elämästä Helsingin sanomien toimittajan kanssa. Vuosi oli tapahtumarikas ja loistokas. Asioihin pääsi vaikuttamaan eturintamassa ja oli sellainen olo kuin oikeasti tekisi jotain jolla on jotain väliä.

Ensi vuosi ei ole yhtä loistokas. Olen yhteiskunnan taakka. Olen se tyyppi, josta ihmiset avautuvat hesarin keskustelupalstoilla. Olen n:nnen vuoden opiskelija, joka ei ole vielä valmistumassa. Olen työtön ja tuloton. En saa opintotukea, koska en ole opiskellut tänä vuonna. En myöskään saa asumislisää tai toimeentulotukea, koska asun poikaystäväni kanssa ja hän käy töissä. Haluaisin opiskella mutta ilman tuloja se on vain mahdotonta. Tunnen olevani siivellä eläjä ja itsenäisyyteni kärsii. 

Haluan siis töihin. Tällöin leimaannun automaattisesti siksi opiskelijaksi, joka vain käy töissä eikä opiskele, mikä on täysin totta, koska miten pitäisi pystyä opiskelemaan täysillä jos samalla on töissä. Työnlaatukin on ongelma eli millaista työtä sitä sitten pitäisi tehdä. Opiskelijoita on vuoden aikana syytetty mm nuorisotyöttömyydestä, koska opiskelijat vievät nuorilta ja kouluttamattomilta työt. Itse haluaisinkin tehdä jotain mukavaa ja haastavaa työtä jossa pääsen käyttämään aivoja. Tämä vain ei tunnu olevan vaihtoehto.

Samaan aikaan yliopistoissa kuohuu ja tutkintoja uudistetaan jatkuvaan. Oppiaineita lopetetaan, lukukausimaksuista puhutaan ja tänään vielä tuli esitys siitä, että maisterin tutkintoon pitäisi hakea erikseen kandin jälkeen. Välillä ahdistaa ihan niin paljon, että tekisi mieli vain kadota maailmasta. En kuitenkaan tuo siihen mitään hyötyä, koska olen itse juurikin sellainen varoittava esimerkki, joillaisia opiskelijoista ei haluta. Siksi onkin haastavaa yrittää tulla otetuksi vakavasti eikä vain Ei-liikkeenä.

Tänä vuonna sain vielä vaikuttaa asioihin, ensi vuotta vain pelkään. Pelkään sitä että en osaa enää asioita, joita olen opiskellut ja että otteen saaminen takaisin opiskeluun vie pitkän aikaa. En myöskään tiedä miten laitokseni tyypit suhtautuvat minuun, koska monet opiskelukaverini ovat jo osa tutkimusryhmiä ja itse en ole saanut vielä mitään aikaan.

Toivon todella paljon että joskus kymmenen vuoden päästä kun ajattelen tätä hetkeä, se ei edes muistu mieleeni. Silloin olen valmistunut ja teen jotain itselleni mielekästä työtä ja nautin siitä. Silloin aika on jo kullannut muistot ja muistan vain kaiken ihanan mitä opiskeluaika toi mukanaan. Ahdistus opiskelusta on kadonnut.

Haemme asiakkaallemme kahta ikkunanpesijää. Työ kestää alustavasti 2 kuukautta, mutta motivoituneelle työntekijälle on jatko muissa tehtävissä on mahdollinen.

Työ on päivätyötä 7,5h päivässä ja alkaa sop.mukaan. Työstä maksetaan 10 e päivässä. Työ on pääasiassa julkisten rakennusten ikkunoiden pesua. Työt eivät ole korkeissa paikoissa vaan normaalia ikkunoiden pesua.

Työ vaatii hyvää motivaatiota ja hyvää fyysistä kuntoa, jotta jaksaa pestä koko päivän ikkunoita.

Siis melkein alkoi itkettää että kuka oikeasti tässä maailmassa tekisi töitä 8 h päivässä kympin päiväpalkalla. Voiko näin kohtuuttomia työpaikkoja edes olla ja mitä tapahtui työehtosopimuksille ja työstä vastaavalle palkalle?

Valitettava faktahan on että ne jotka tuohonkin hakemukseen tarttuvat ovat niitä, jotka ovat kaikkein huonoimmassa asemassa. Eli luultavimmin maahanmuuttajat tai opiskelijat. En kyllä usko että edes yksikään opiskelija olisi niin tyhmä että lankeaisi tuollaiseen ansaan. Tuollaisella palkalla ei kyllä nykymaailmassa selviä kukaan ja huolastuttavaa että kukaan kehtaa edes ehdottaa tuollaista.

Pitäkää ihmiset kiinni siitä että saatte oikeanlaiset työsopimukset ja työstä kuuluvaa palkkaa. Ammattiliitot saisivat myös puuttua tälläisiin huijaustyöpaikkoihin.

Vihreä empiremekko sekä tuo hiuspanta

Tuollainen 1700- luvun tyylinen mekko sekä hattu

Kevyt pellavamekko ja Minni :)

Toinen pellavamekko.

Marie Antoineten inspiroima lookki ropeconissa.

Lisääkin mekkoja tuli tehtyä mutta kaikkia en ole ehtinyt vielä kuvata. Käynnistin nyt myös omat pukumarkkinat, koska säästän rahaa hääpukuun ja osasta mekkoja uskallan jo luopua, en ehkä tarvitse jokaista enää itse :)

Mielikuvani omasta itsestäni muuttui päästyäni yliopistoon. Sieltä löytyivät ihmiset jotka olivat samanhenkisiä kuin itsekin ja jotenkin enää sillä että oliko 5 kiloa hoikempi ei tuntunut olevan niin suurta merkistystä. Tärkeämpää oli se, että oikeasti viihtyi porukassa.

Kuitenkin mitä vanhemmaksi tuli niin toinen epävarmuustekijä kasvoi. Nyt enää ei murhetinut omasta ulkonäöstä ja siitä miten suosittu on vaan siitä mitä elämässä pitää tehdä. Kotoa poismuutto oli osa aikuistumista ja sen myötä koittivat monet asiat jotka olivatkin yhtäkkiä osa elämää. Yhtäkkiä piti osata kilpailuttaa sähköyhtiöitä ja ottaa oikeanlainen kotivakuutus. Aikuisten juttuja siis, joita ei vielä lukiossa osannut kuviella hoitavansa.

Aikuisten juttuja tuli kuitenkin lisää ja lisää. Rahapula iski ja avoimien työpaikkojen hakua piti tehdä paljon enemmän kuin vain kesäksi. Oma opiskelu ei tuntunut tuottavan tuloksia työnhaun kanssa, vaikka lukiossa oli aina hoettu että vielä 18-vuotiaana on hankala saada mitään töitä kun ei ole työkokemusta ja on nuori. Nyt viisi vuotta myöhemmin homma ei kuitenkaan ollut helpottunut lainkaan.

Opiskelukin tuntui hankalammalta. Enää se ei ollut yhtä hauskaa kuin silloin kun tuli uutena ihmisenä yliopistoon. Opiskeluun oli lisätty painostus: laitokselta (proffa: koskas meinaat valmistua), tiedekunnalta (etappi, et ole muuten vielä valmistunut), yliopistolta (me ei saada rahaa jos opiskelijat ei valmistu) sekä valiolta (opiskelijat pitää saada nopeasti työurille).  Uutiset ovat kirjoittaneet vastavalmistuneiden työttömyydestä jo pitkään. Oma epävarmuus kasvoikin yhtäkkiä aivan eri tavalla kuin koskaan ennen: mitä teen jos en saakaan töitä vaikka olisinkin valmistunut?

Yhtäkkiä lukioaikaiset murheet tuntuivatkin paljon haluttavimmilta kuin se mitä elämä oli tuonut mukanaan. Kuuntelin pari päivää sitten junassa muutaman teinin jutustelua keskenään. Toinen totesi että oli saanut jostain ruotsin kokeesta vitosen ja matikasta kutosen. Toinen kertoi samanlaisista arvoisanoistaan ja molemmilla oli vähääkään välittävä asenne asiasta: "En mä kuitenkaan ruotsia mihinkään tarvitse". Melkein teki mieli mennä takomaan järkeä päähän noillekin teineille, mutta tiesin ettei siitä olisi mitään hyötyä, ei sitä kuitenkaan silloin voi ymmärtää. Siksi ehkä onkin parempi että tuolloin keskeisin murheenaihe on se että mahamakkarat eivät näy liikaa paidan alta. Aikuistumiseen on aikaa myöhemminkin.

"Opintotukeen ehdotettujen muutosten tavoitteena on ohjata opiskelijaa säännölliseen opiskeluun ja käyttämään opintotukea kokonaisuutena."

- Eli suomeksi sanottuna "saada opiskelijat vain opiskelemaan, eikä tekemään töitä ja käyttämään opintotukikuukausia"

Opintotuen myöntämiskäytäntöä muutetaan korkeakouluopinnoissa päätoimiseen ja suunnitelmalliseen opiskeluun kannustamiseksi siten, että uusille alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen aloittaville opiskelijoille opintotuki myönnettäisiin ensin kandidaatin tutkinnon suorittamiseen ja sen jälkeen ylempään korkeakoulututkintoon tähtääviin opintoihin. Muutoksella varmistettaisiin tukiajan riittävyys opintojen ajaksi.

- Mitenhän ihmeessä se palvelee opiskelijoita enemmän, että jos ensin myönnetään alempaan korkeakoulututkintoon opintotuki ja sitten vasta ylempään kun alempi korkeakoulutuktinto on tullut pakolliseksi yliopistoissa vasta muutama vuosi sitten. Itse en ole vielä kandi vaikka opintopisteitä onkin vaikka kuinka kandin tutkinnon yli. Tämä johtui suoraan siitä miten kandiin suhtauduttiin vielä pari vuotta sitten laitoksellani "ei kandilla tutkija tee mitään kun tehän tähtäätte tohtoreiksi". Pienessä oppiaineessa opiskellessa kurssit pitää käydä silloin kun niitä on ja olenkin suorittanut syventäviä opintoja jo toisesta vuodesta alkaen. Opintoni olisivat vaikeutuneet huomattavasti, jos en olisi voinut käydä kursseja silloin kun ne järjestetään vain sen takia kun en ole vielä tehnyt kandin tutkintoa. Tämän takia kaksiportaisuus onkin vai lumetta ja tämä on naurettava tekosyy saada ihmiset ottamaan kandin paperit ulos.

Säännölliseen opiskeluun kannustamiseksi ehdotetaan korkeakouluopintojen edistymisen seurannan tehostamista ja seurantakäytäntöjen yhdenmukaistamista. Opintojen edistymisen seurannan tukikuukausikohtainen suoritusvaatimus nostettaisiin nykyisestä 4,8 opintopisteestä 5 opintopisteeseen ja lisäksi opintojen säännölliseen edistymiseen kiinnitettäisiin jatkossa enemmän huomiota kohdistamalla seurantaa kattavammin edellisen lukuvuoden suorituksiin.

- Tämähän yliopistolla on jo käytössä HOPSin ja etapin muodossa. Myös tuo viimeinen lause kuullostaa juurikin niin pelottavalta kuin mahdollista eli aina verrataan edellisen vuoden suorituksiin. Itse ainakin suoritin fuksivuotenani kaikkein eniten opintopisteitä, mitä olen yhtenäkään vuonna suorittanut. Silloin kaikki oli vielä helppoa. Pari vuotta opiskeluani kaikki ei enää ollutkaan helppoa ja jos joku olisi huohottanut niskaan hokien "olit muuten viime vuonna parempi" niin olisin ollut hyvin stressaanunut ja ärtynyt.

Muutoksia ehdotetaan myös tukikuukauden käyttämiseen ja opintolainan valtiontakauksen myöntämiseen. Muutosten tavoitteena on kannustaa opiskelijoita käyttämään opintotukea kokonaisuutena, jotta opintotuen taso olisi riittävä turvaamaan opintojen aikaisen toimeentulon.

- Eli halutaan että opiskleijat ottavat lainaa. Edelleenkin on jotenkin väärin että opiskleijat ovat ainoa kansanryhmä joka siis pakotetaan elämään lainalla, jos ei halua asua halvimmassa 9 neliön solukämpässä ja syödä riisiä ja tonnikalaa.

Tukikuukauden määritelmää ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös pelkän asumislisän nostaminen kuluttaisi korkeakouluopiskelijan opintotukiaikaa.

- Tähän olen ihan sanaton. Asumislisä on ollut monien opiskelijoiden pelastus kun kesätöitä ei ole saanut ja opintojakin on hyvin hankala suorittaa kesällä jos opetusta ei ole. Itse olen ollut kaksi kesää opintojeni aikana ilman töitä ja ilman muita tuloja kuin asumislisä. Tällöin oma vuokranikin oli noin 330 euroa kuussa eli paljon enemmän kuin asumislisä. Kesän aikana haki kaikkia mahdollisia töitä ja monesti kyllä itketti kun ei vain ollut rahaa.  Elin yhdenkin kesän ostamalla ruokaa visalla, jolloin sitä ei tarvinnut heti maksaa takaisin. Samana kesänä asuin myös yhden kuukauden perheeni mökillä, koska en saanut kämppää edellisen vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen heti seuraavaksi kuukaudeksi vaan vasta keskeltä kesää. Tällöin kaikki tavarani olivat hätäisesti rakennetun muovikatoksen alla mökkimme pihalla. Onneksi sinäkesänä ei satanut paljoa. 

Asumislisä on 80 % hyväksyttävistä asumismenoista. Huomioon otettavien asumismenojen määrä on enintään 252 euroa kuukaudessa.

Esityksen tarkoituksena on parantaa opintotuen käytön suunnitelmallisuutta, tukiajan riittävyyttä ja päätoimista opintoihin keskittymistä opintotukiaikana. Esitys liittyy valtion vuoden 2011 talousarvioesitykseen. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2011.

Mikähän ihmeessä tässä esityksessä nyt oikeastaan siis parantaisi opiskelijoiden olosuhteita? Opintotuen pistemäärää kiristetään, asumislisää ei saa ottaa ilman opintotuen kulumista, opintolainaa halutaan pakottaa opiskelijoille ja kaksiportaisuutta lisätään. Välillä kyllä ottaa niin paljon päähän koko opintotuella eläminen ja se miten valtionpäämiehet arvostelevat opiskelijaa laiskana vätyksenä, joka vain kuluttaa yhteiskunnan varoja. Kun tätä hoetaan jatkuvasti niin helposti itselle tulee huono ja merkityksetön olo. Onko tämä sitten kannustava tapa saada opiskelijoita valmistumaan? 

Jos opintotukea oikeasti halutaan kehittää niin se on hyvin helppoa. Sitokaa tuki elinkustanneindeksiin, jolloin sen reaaliarvo ei laske. Nostakaa tulorajoja eli määrää mitä opiskelija saa tienata töissä jos haluaa nostaa samalla opintotukea (tällä hetkellä noin 500 euroa kuussa). Nostakaa asumislisää, koska kenenkään asumismenot eivät pääkaupunkiseudulla ole 250 euora. Ja lakatkaa haukkumasta opskelijoita! Jokaisella menee oma aikansa valmistumiseen ja on opiskelijan etu valmistua. Uskon vilpittömästä että kaikki yliopisto-opiskelijat haaveilevat samasta hetkestä kuin itsekin; kun saan viimein kirjoittaa työhakemukseen FM Merli Lahtinen.

Ainoa perinteinen asia mitä juhlissa oli, oli tietenkin tervehdykset muilta yokunnilta ja järjestöiltä. HYY vei AYYlle lahjaksi rahapuun, jonka tarkoituksena on tuoda vaurautta sekä heidän uudelle toimistolleen että uudelle ylioppilaskunnalle. HYYn lahja taisi olla vähiten roinaa olevasta päästä, kun saliin kannettiin mitä ihmeellisimpiä härpäkkeitä, kuten uima-allas, lasten ruokaa mautettuna jallulla ja pyykkinaru täynnä alusvaatteita.

Juhlissa tapahtui paljon monessa paikassa samaan aikaan. Viereisessä rakennuksessa oli disco, jonne piti kävellä jäätävän pakkasen läpi, mutta onneksi järjestäjät olivat hankkineet paikalle kasan huopia, joita sai lainata ulkomatkan ajaksi. Pääpaikassa taas suurimmassa salissa oli karaoke, joka ei kuitenkaan tuntunut vetävän niin paljon väkeä. Ruokaa sai yhdestä huoneesta buffetista ja hyvää ruokaa olikin. Samasta paikasta sai myös loppumattomasti boolia. Ja koska kyseessä olivat varpajaiset, niin tietenkin ulkona oli lämmitetty sikariteltta, jossa sai käydä polttelemassa sikareita.

Viereisessä huoneessa sitten sattui ja tapahtui. Kyseessä olivat demositsit. Paikalla oli kolme pöytää, joista yhdessä sitsasivat teekkarit, yhdessä kylterit ja yhdessä taikkilaiset. Teekkareilla kongi soi vähän väliä laulua ja puhetta ennen, kyltereillä taas vihellettiin pilliin. Taikkilaiset taas eivät tunteneet sitsaamisen jaloa taitoa, mutta se ei estänyt heitä tekemästä sitä omalla tyylillään. Yhdessä vaiheessa iltaa taikkilaiset kantoivat alastonmallin pöytäänsä, joka poseerasi paperipussi päässä.

Demositsien ulkopuolella oli porukka teekkareita, joiden seuraan päädyinkin muutamaksi tunniksi. Perustimme omat varjositsit, joiden tarkoituksena oli laulaa kaikki laulut, jotka tulivat mieleen. Viereisen huoneen tarjoilijakin tajusi sitsiemme idean kantamalla koko ajan lisää boolia pöytään. Tuli sitten laulettua ääni käheäksi. Illan lopuksi porukka suuntasi täffälle jatkoille.

Illan aikana syntyi pari uutta tuttavuuttakin ja vanhoja tuttuja tuli nähtyä uudelleen. Kaiken kaikkiaan varpajaiset olivat hauskat ja isot bileet ja varsin hyvä tapa aloittaa AYYn uusi elämä. Paljon onnea AYY!