perjantai, 18. helmikuu 2011

Viikottainen pinaattilettupäivä

Luin juuri suomenkuvalehden blogitekstin. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/viikon-valopaa-emma-kari

Kylläpä tätä taas jaksetaan. Koko homma myytiin helsinkiläisille aivan väärin. Yksikään koululainen ei olisi pannut pahakseen jos asiaa olisi kutsuttu vaikka "viikottainen pinaattilettupäivä" -nimellä.
Tämän lisäksi tekstissä vielä todetaan, että pojat käyvät lähipizzeerioissa syömässä mielummin kuin koulun ruokalassa. Ensinnäkin peruskouluissa koulun alueelta ei saa poistua koulun aikana eli kukaan ei saa lähteä syömään mihinkään muualle. Usein myös vanhemmat haluavat, että lapsien syömistä pidetään silmällä, että he varmana syövät jotain koulupäivän aikana. Harvemmin on yläkoululaisella rahaa käydä lähipizzeeriassa jatkuvaan ellei kotoota sitä vanhemmiltaan saa eli kotonakin voitaisiin pitää huolta siitä terveellisen ruokavalion ymmärtämisestä.

Usein vielä lukiolaiset, eteenkin pojat, ovat jo tajunneet että koulu tarjoaa ilmaista ruokaa ja tulevat usein syömään lukulomallakin koululle. Tytöt tuntuvat olevan nirsompia tämän suhteen, mutta pojille kyllä kelpaa ruoka keskellä päivää.

Mietin kasvisruokapäivää koulu ruokalassa muutama viikko sitten. Menu seuraavalle päivälle näkyy koulun seinällä: porkkanalättyjä. Seuraavana päivänä juuri ennen yhtätoista alkaa luokassa kitinä, että päästä jo syömään, on porkkanalättyjä ja ne menevät aina niin nopeasti.

Kukaan ei valita, koulun pinaattikeitto ja porkkanalätyt näyttävät kelpaavan hyvin.
 

 

tiistai, 18. tammikuu 2011

Ennen oli kunnollista: vanhemmat

Voi noita nykyvanhempia!

Tänään taas tulin pettyneeksi heihin. Anteeksi nyt yleistys jos se loukkasi jotakuta, mutta niinhän se on että yksi mätä omena pilaa mehun kaikilta muilta.

Kävelin tänään kampin keskuksen ohi kun olin menossa käymään Hobby Pointissa. Kampin luona huomasin lumessa leikkivän noin 11-vuotiaan pojan. Ainoa syy miksi huomasin hänet oli se, koska hän heitteli lumipalloja maahan ja olin itse karjunut koko päivän koulussa oppilaille että lakatkaa heittelemästä lumipalloja.

Kävin asioillani ja palasin samaa reittiä. Poika oli edelleen samassa paikassa paisti nyt hän näytti jo itkevän. Kysyin pojalta mikä hätänä kun hän näytti siltä että selkeästi odottaisi jotakuta. Poika ei osannut suomea mutta puhui kllä täydellistä englantia ja kertoi odottavansa äitiään. Äiti oli kuulema mennyt bisnestapaamiseen ja kulkisi kampin pelikaupan ohi ja ottaisi pojan mukaansa matkalla kotiin. Poika vain kertoi tulleensa paikalle jo puoli viisi ja kello oli kuitenkin jo lähempänä seitsemää.

Juttelin siinä hetken pojan kanssa, että eikö hän haluaisi mennä sisäälle lämmittelemään kun ulkona satoi lunta ja oli muutenkin märkää. Poika kuitenkin pelkäsi että äiti ei sitten löyd häntä, koska äidin oli tarkoitus hakea poika siitä pelikaupan edestä. Hetken siinä juteltua poika kertoikin että äiti jättää hänet usein kyseiseen pelikauppaan kun hänen täytyy mennä töihin. Pelikaupan piti olla auki kahdeksaan mutta se olikin mennyt kiinni jo kuudelta. Pojalla ei ollut kännykkää eikä hän tiennyt äitinsä numeroa. Hän myös sanoi että osaisi kyllä mennä kotiin mutta hänellä ei ollut kotiavainta.  Vielä hetken juteltuamme sain pojan lähtemään sisäpuolelle odottamaan äitiään, koska pelikaupalla oli sielläkin sisäänkäynti ja poika vaikutti tyytyväisemmältä tajutessaan että voi odottaa sielläkin. Itse jouduin tässä vaiheessa lähteä pois.

Kuitenkin pistipä tämäkin kohtaaminen taas miettimään sitä että missä ihmeen vaiheessa pelit ovat korvanneet aidon ihmiskontaktin ja ryhtyneet lapsenvahdeiksi? Kuinka joku voi jättää lapsensa toistuvasti pelikaupan hoitoon ja mennä itse töihin?

Tämä ei valitettavasti ole ensimmäinen esimerkki tälläisistä tapauksista. Muutama vuosi sitten ollessani koulussa töissä ihmettelin kun yksi oppilas oli aina levoton ja väsynyt eikä ikinä saanut kotona tehtyä läksyjä. Oppilas kertoi viettänsä päivän koulussa ja iltapäiväkerhossa ja kun äiti tuli hakemaan niin lapsi ja hänen veljensä olivat aina eri lapsiparkissa muutaman tunnin, usein elixian koska äidin piti päästä käymään salilla. Tyttö tiesi tarkkaan millainen lapsiparkki missäkin oli, oli sitten kyseessä sello, ikea tai elixia. Äiti viel piti tytölle puhuttelua että miksi tyttö ei tee lapsiparkissa ollessaan läksyjä vaan jättää ne iltaan kotiin tehtäväksi jossa äiti ei ehdi auttaa. Halusin tällöin huutaa äidille että herää ihminen, mutta en voinut, sillä mikä minä olin neuvomaan häntä oman lapsensa kanssa...

Mikä siis neuvoksi enää jos pelit ja leikkipaikat ovat korvanneet oikeat ihmiskontaktit. Ehkä tulevaisuudessa lapsenhoitajatkin ovat netin välityksellä keskusteluyhteydessä olevia henkilöitä, joita ei koskaan oikeasti tapaa. Ehkä nämäkin tapaukset ovat osoituksia siitä, että oikeasti nuorisotaloille olisi kysyntää ja iltapäivätoimintaa tulisi laajentaa muillekin kuin vain peruskoulun ekalle luokalle. Näitä odotellessani, olen onnellinen siitä ettei minulla ole omia lapsia, muuten joutuisin kuitenkin tekemisiin muiden vanhempien kanssa...

keskiviikko, 15. joulukuu 2010

Tänä vuonna keihäänkärki, ensi vuonna yhteiskunnan taakka

- Miksi en jaksa enää hymyillä

Aloitin opintoni 2004 eli olen nyt ollut reilu kuusi vuotta opiskelijana. Viimeisin vuosi on ollut itselleni välivuosi opinnoista ja olen saanut suoritettua vuoden aikana ainoastaan 7 opintopistettä. Vuoden aikana pääsi kokemaan kaikkea; sai kirjoittaa kannanottoja, järjestää mielenosoituksia, osallistua pitkiin palavereihin, neuvotella asioita, edustaa opiskelijoita ja oikeasti uskoa siihen mitä oli tekemässä eli tehdä maailmasta parempi paikka. Pääsin vuoden aikana myös juomaan vappuskumppaa presidentin luona, syömään elämäni parhaat ruoat Helsingin kaupunginjohtajan virka-asunnolla, sitsaamaan Helsingin yliopiston kanslerin luona, keskustelemaan sosiaallisen median asemasta Yliopiston hallituksen puheenjohtajan kanssa sekä keskustelemaan opiskelijoiden elämästä Helsingin sanomien toimittajan kanssa. Vuosi oli tapahtumarikas ja loistokas. Asioihin pääsi vaikuttamaan eturintamassa ja oli sellainen olo kuin oikeasti tekisi jotain jolla on jotain väliä.

Ensi vuosi ei ole yhtä loistokas. Olen yhteiskunnan taakka. Olen se tyyppi, josta ihmiset avautuvat hesarin keskustelupalstoilla. Olen n:nnen vuoden opiskelija, joka ei ole vielä valmistumassa. Olen työtön ja tuloton. En saa opintotukea, koska en ole opiskellut tänä vuonna. En myöskään saa asumislisää tai toimeentulotukea, koska asun poikaystäväni kanssa ja hän käy töissä. Haluaisin opiskella mutta ilman tuloja se on vain mahdotonta. Tunnen olevani siivellä eläjä ja itsenäisyyteni kärsii. 

Haluan siis töihin. Tällöin leimaannun automaattisesti siksi opiskelijaksi, joka vain käy töissä eikä opiskele, mikä on täysin totta, koska miten pitäisi pystyä opiskelemaan täysillä jos samalla on töissä. Työnlaatukin on ongelma eli millaista työtä sitä sitten pitäisi tehdä. Opiskelijoita on vuoden aikana syytetty mm nuorisotyöttömyydestä, koska opiskelijat vievät nuorilta ja kouluttamattomilta työt. Itse haluaisinkin tehdä jotain mukavaa ja haastavaa työtä jossa pääsen käyttämään aivoja. Tämä vain ei tunnu olevan vaihtoehto.

Samaan aikaan yliopistoissa kuohuu ja tutkintoja uudistetaan jatkuvaan. Oppiaineita lopetetaan, lukukausimaksuista puhutaan ja tänään vielä tuli esitys siitä, että maisterin tutkintoon pitäisi hakea erikseen kandin jälkeen. Välillä ahdistaa ihan niin paljon, että tekisi mieli vain kadota maailmasta. En kuitenkaan tuo siihen mitään hyötyä, koska olen itse juurikin sellainen varoittava esimerkki, joillaisia opiskelijoista ei haluta. Siksi onkin haastavaa yrittää tulla otetuksi vakavasti eikä vain Ei-liikkeenä.

Tänä vuonna sain vielä vaikuttaa asioihin, ensi vuotta vain pelkään. Pelkään sitä että en osaa enää asioita, joita olen opiskellut ja että otteen saaminen takaisin opiskeluun vie pitkän aikaa. En myöskään tiedä miten laitokseni tyypit suhtautuvat minuun, koska monet opiskelukaverini ovat jo osa tutkimusryhmiä ja itse en ole saanut vielä mitään aikaan.

Toivon todella paljon että joskus kymmenen vuoden päästä kun ajattelen tätä hetkeä, se ei edes muistu mieleeni. Silloin olen valmistunut ja teen jotain itselleni mielekästä työtä ja nautin siitä. Silloin aika on jo kullannut muistot ja muistan vain kaiken ihanan mitä opiskeluaika toi mukanaan. Ahdistus opiskelusta on kadonnut.

 

maanantai, 6. joulukuu 2010

Vuoden viimeinen juhlapuku

Vuosi lähenee loppuaan ja ensi lauantaina olen menossa viimeistä kertaa edustamaan yliopppilaskuntaa vuosijuhliin. Sitä varten tein sitten vielä yhden puvun, joka tulee luutavasti olemaan viimeisimpiä vuosijuhlapukujani. Olen aina halunnut tehdä punaisen puvun ja sellaisen nyt teinkin. Puku on Moulin Rouge -tyylinen ja veti kaiken kaikkiaan 5 metriä kangasta. Neuloin myös tuon hiuvin. Näillä keplaa juhlia Kronos ry:tä!

 

sunnuntai, 3. lokakuu 2010

Maailman vääryydet osa I

Maailmassa on paljon vääryyksiä ja niitä tulee eteen aina yksi kerrallaan. Tänään näin erään työpaikkailmoituksen, josta tuli vain paha olo. Ilmoitus kuului näin:

Ikkunanpesijä, 2 paikkaa, XXXXXXX Henkilöstöpalvelut Oy, Helsinki

Haemme asiakkaallemme kahta ikkunanpesijää. Työ kestää alustavasti 2 kuukautta, mutta motivoituneelle työntekijälle on jatko muissa tehtävissä on mahdollinen.

Työ on päivätyötä 7,5h päivässä ja alkaa sop.mukaan. Työstä maksetaan 10 e päivässä. Työ on pääasiassa julkisten rakennusten ikkunoiden pesua. Työt eivät ole korkeissa paikoissa vaan normaalia ikkunoiden pesua.

Työ vaatii hyvää motivaatiota ja hyvää fyysistä kuntoa, jotta jaksaa pestä koko päivän ikkunoita.

Siis melkein alkoi itkettää että kuka oikeasti tässä maailmassa tekisi töitä 8 h päivässä kympin päiväpalkalla. Voiko näin kohtuuttomia työpaikkoja edes olla ja mitä tapahtui työehtosopimuksille ja työstä vastaavalle palkalle?

Valitettava faktahan on että ne jotka tuohonkin hakemukseen tarttuvat ovat niitä, jotka ovat kaikkein huonoimmassa asemassa. Eli luultavimmin maahanmuuttajat tai opiskelijat. En kyllä usko että edes yksikään opiskelija olisi niin tyhmä että lankeaisi tuollaiseen ansaan. Tuollaisella palkalla ei kyllä nykymaailmassa selviä kukaan ja huolastuttavaa että kukaan kehtaa edes ehdottaa tuollaista.

Pitäkää ihmiset kiinni siitä että saatte oikeanlaiset työsopimukset ja työstä kuuluvaa palkkaa. Ammattiliitot saisivat myös puuttua tälläisiin huijaustyöpaikkoihin.


  • Nimi: Merli Lahtinen
    Pääaine: Tähtitiede
    Email: merli.lahtinen@helsinki.fi

  • Ota yhteyttä!

    Jos sinua kiinnostaa saada hieno vuosijuhlapuku tai päheä historiallinen asu niin minuun saa rohkeasti ottaa yhteyttä!

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Ajatuksia aikuistumisesta ja elämän tuomista haasteista yliopistomaailmassa. Ja koska elämä kaipaa aina vähän väriä, blogista löytyy myös paljon asioita käsityöharrastuksistani.

  • Tagipilvi