Jälleen kerran Otaniemi muuttui viikonlopun ajaksi menninkäisten, peli-intoilijoiden, tanssijoiden ja larppaajien kotiseuduksi kun Ropecon 2009 koitti.

Perjantai oli hyvin märkä. Satoi monta tuntia kaatamalla ja koska en japanissakaan oppinut pitämään sateenvarjoa aina mukana niin olin sitten koko päivän läpimärkä. Tanssitunnit sujuivat hienosti, vaikka yksi musiikki puuttuikin. Päätin lähteä suhteellisen aikaisin kotiin perjantaina kun märissä vaatteissa hengailu ei napannut niin paljoa.

Perjantai-iltana vielä kotona päätin tehdä pukuuni hiuskoristeen ja hauska pieni silinteri siitä tulikin. Kuitenkin taas meni myöhään ja lauantaina pääsin paikan päälle vasta puolen päivän aikaan.

Lauantaina jälleen kerran jonotettiin tungoksessa gaalaan, jossa nähtiin pukunäytös ja kalevalamusikaali. Tanssiaiset olivat lennokkaat ja pornopolkka vei taas kaikkien huomion. Itse en tällä kertaa pornopolkannut viimekerran mustelmat muistoissa... Tanssiaiset olivat kuitenkin jälleen Conin kohokohta hyvän seuran ja tunnelman vuoksi.

Sunnuntai kulki ohitse jotenkin todella nopeasti. Kävin kuuntelemassa tosielämän CSI -luentoa, jonka luennoija osasi kyllä hommansa ja vaikka porukka olikin väsynyttä jo conin loppupuolella niin silti innostusta riitti loppuun saakka.

Ihan kaiken kaikkiaan Coni oli taas loistava tapahtuma ja sen tekevät aina ne ihmiset. Onneksi on olemassa aina näitä viikonlopun pakokeinoja todellisuudesta, jotka auttavat jaksamaan hullussa maailmassa. Kiitos Ropecon!